Laatupolitiikka

Mataki Oy:n tavoitteena on olla yksi Suomen johtavista vedeneristystuotteiden ja teollisuuden polymeeripohjaisten tiivisteprofiilien valmistajista ja markkinoijista.
 
Osana merkittävää pohjoismaista alan toimijaa ylläpidämme osaltamme valmiutta täyttää asiakkaidemma odotuksia laadullisesti, hinnallisesti ja ajallisesti kilpailukykyisillä tuotteilla ja palveluilla.



 
 
Laatu on yhteistyön tulos
Sisäisesti laatuvaatimuksiemme täyttyminen perustuu ammattitaitoiseen ja kyvykkääseen henkilöstöön, joka tuntee toimintamme tavoitteet. Myös kaikilta materiaalien ja palvelujen toimittajilta ja muilta toimintaamme vaikuttavilta yhteistyökumppaneilta edellytämme laatuvaatimuksiemme täyttämistä. Jokainen yhtiön henkilökunnan jäsen vastaa oman suorituksensa laadusta osana kokonaisuutta. Yhteistyön tuloksena syntyy kokonaislaatu.
 
Puitteet laatutyölle
Yhtiön johto sitoutuu laatukriteereihin omassa toiminnassaan ja luo edellytykset laadun toteuttamiseen kaikissa yhtiön toiminnoissa.
 
Asiakastyytyväisyys tuo tulosta
Laatuajattelun perustana Mataki Oy:ssä on tuottava laatu. Tällä tarkoitetaan kykyä tehdä hyvää taloudellista tulosta, jolla taataan asiakkaillemme jatkuva laadukas palvelu.
 
Onnistumisen mittaaminen
Asiakastyytyväisyyden osalta onnistumista mitataan määräajoin toistettavilla tutkimuksilla. Muutoin seurattavia asioita ovat mm. ulkoiset reklamaatiot ja sisäiset poikkeamaraportit sekä määrällisesti että kustannusvaikutuksiltaan.
Last updated 2011-04-26 |  Print this page Print this page |  E-mail this page E-mail this page   Facebook   Twitter
E-mail this pagex


Receiver e-mail address


Your e-mail address


Subject


Your message





Pages (38)